18.2.2006

Eläkevarojen häviäminen

Aloin työurani nuorena miehenä v 1960. TEL eläkejärjestelmä alkoi samoihin aikoihin tai hiukan myöhemmin ja muistelen miten silloin sitä ihmeteltiin ja ihasteltiin. Itse olin 15 vuotias enkä osannut ajatella aikaa, että olisin itse lähdössä eläkkeelle.

Kuitenkin ymmärsin ja sisäistin lukemani. Järjestelmän kerrottiin olevan rahastoivan ja moneen kertaan perusteltiin, että kyse on jokaisen palkkatyötätekevän omista ansioista, joiden maksatusta vain myöhästetään. Samoin hehkutettiin miten ammattitaitoisella sijoitustoiminnalla, jonka vuoksi piti oikein perustaa erillisiä julkisen valvonnan alla toimivia työeläkevakuutusyhtiöitä hallinnoimaan näitä isoja rahavirtoja ja näin piti nämä palkansaajien omat varat saada kotimaiseen teollisuuteen ym sijottamalla poikimaan. Kaikki kuulosti hienolta eikä kukaan tervejärkinen kansalainen tuollaista voinut vastustaa.

Meitä on kusetettu.

Indeksejä on leikattu. Karttumisprosentteja heikennetty. Yhteensovitussääntöjä tiukennettu. Eläkeikää nostettu. Muistaakseni Eläkevakuutusyhtiö Kansa kävi ulkomaisilla sijoitusleikeillä häviämässä eläkevaransa joita nyt muut vakuutushtiöt maksattavat eläkemaksuissa. Eläkemaksut ovat kai lähes kolminkertaistuneet palkkasummasta järjestelmän voimassaoloaikana. Muistaakseni alkuvuosina eläkemaksu oli 6-8 % palkasta.

Ja on siirrytty ymmärtääkseni käytännössä kädestä-suuhun elämiseen. Pienenevät ikäluokat miettivät jo miksi heidän pitäisi elättää kasvava vanhuslauma. Terveydenhuollon priorisoinnin ohella eutanasiastakin keskustellaan.

Missä ovat ne vakuutusmatemaatikot jotka nuo laskelmat 60-luvulla tekivät. Ihanko olivat laskutaidottomia vai petkutettiinko meitä alun alkaenkin?

Perkele. Missä nuo minun viivästetyt palkkasaatavani ovat kun lähden eläkkeelle? Kuka tai ketkä ne hävittivät?

Kuuntelin muutama päivä sitten jotain uutisia sivukorvalla ja siellä kerrottiin työeläkerahastoissa olevan enää vain 39 miljardia euroa. Jo nykyisten eläkeläisten määrällä jaettuna summa on pieni.

Noin vuosi sitten luin Forum for ekonomi och teknik nimisessä lehdessä aihetta sivuavan mielenkiintoisen artikkelin. Kirjoittaja oli Senior Vice President Nicholas Andersson Suomessa toimivasta Svensk Exportkredit yhtiöstä. Artikkelin otsikko oli: Tarpeettomat kustannukset antavat pienemmät eläkkeet - todistus (Onödiga kostnader ger mindre pensioner - beviset).

Artikkelissa oli viittauksia ulkomaiseen Thrifts Savings Plan eläkerahastoihin, joiden määrä oli meidän TEL rahastojen luokkaa ja joita Barclay Bank pankki hoiti 0,04 prosentin hallinnointipalkkiolla ja vertasi erääseen suureen suomalaiseen pankkivetoiseen sijoitusrahastoon jonka hallinointipalkkio oli 2,3%. Suomalaisetn eläkevarojen hallinointiin menee Anderssonin mukaan hiukan vähemmän eli n 1%.

Anderssonin artikkelissa oli eläkerahastojen arvoksi arvioitu 80 miljardia euroa ja nyt uutisissa vuotta myöhemmmin kerrotaan 39 miljardia. Onko vuodessa hävinnyt 50% rahoista?

Andersson kertoo vuosia ottaneensa esiin tämän suomalaisten eläkejärjestelmien hallinnoinnin kalleuden ja saaneensa eläkesektorilta ja poliitikoilta vastakaikuna vain hiljaisuutta.

Arka asia ilmeisesti. Sisilian mafiankin vaikutuspiirissä vaikeneminen, "omerta" on vallitseva käytäntö. Onko meilläkin?

1 kommentti:

  1. Ja mitähän ne "ulkomaiset" yhtiöt on mahtaneetkaan olla, mihin varoja on käyty häviämässä. Eikö juuri viikko sitten ollut lehdessä, kuinka jonkun Sampon jehun veroparatiisilaista yritystä rahoitetaan Sampon antamalla lainalla. Olis mielenkiintoista tietää, mitä ja kenen omistuksessa on olleet ne yritykset, joihin noita varoja "hävitään".

    VastaaPoista