1.8.2007

Ihmisten tyypitys

Törmäsin joskus vuosia sitten Myers-Briggs nimettyyn ihmisten typologialuokitukseen ja se kolahti kohdalle. Alkoi oikein harmittaa etten ollut aikaisemmin kohdannut tuota.

Se selitti minulle lukuisan määrän työpaikkojen ihmissuhdejuttuja, joita olin aikaisemmin nimittänyt vain ihmissuhdekemiaksi, mutta en ollut löytänyt sille kunnolla selvittävää tekijää. Se oli melkein alkemiaa ;)

Omatkin sympatiani ja antipatiani saivat hyvältä tuntuvan selityksen. Ruotsinkielinen sanonta "lika barn leka bäst" (=samanlaiset lapset leikkivät keskenään parhaiten) osoitti tässä pätevyytensä. Ihmiset joista pidin työpaikalla ja joiden kanssa pärjäsin parhaiten olivat hyvin lähellä omaa luokitustani.

Testit työpaikalla tehtiin lisenssioiduilla testikyselylomakkeilla ja siihen aikaan ne olivat vain englanninkielisiä. Muutaman sadan testikysymyksen perusteella minut oli luokiteltu parhaiten ryhmään ENTP kun itse olin lopputulosta näkemättä arvioinut itseni ryhmään INTP. Ero oli lähinnä akselilla ekstrovertti-introvertti.

Itse asiassa testin tulos oli oikeampi kuin oma arvioni. Oli kyllä ollut nuorempana huomattavasti enemmän introvertti, mutta työelämässä ja johtotehtävissä olin monta kertaa joutunut "oppimaan pois ujoudesta ja arkuudesta". Aikuisena minuun tutustuneet ihmiset eivät voineet kuvitellakaan minua sisäänpäin kääntyneeksi intovertiksi mitä kuitenkin pohjimmiltani tunnen kuitenkin olevani. Siperia on opettanut ;)

Muitakin käyttötapoja löysin vaikka mitenkä paljon.

Tieteellisesti tuo lienee kiistanalainen (ainakin Wikipediassa näinlukee, en ole sitä sen suuremmin tutkinut), mutta kyllä minä tuota perustellumpana pidän kuin kahvinporoista ennustamista tai astrologiaa ;)

Ja eihän akupunktionkaan pitäisi toimia vaan senkin pitäisi olla tieteellisesti pelkkää huuhaata ja silti se kumma kyllä toimii. Siitä minula on myös omakohtaista kokemustakin.

Skeptikkojen puhtaasti tieteellisiin faktoihin perustuvat katsomukset ovat sillä tavoin hiukan rajoittuneita, etteivät puhdasverisimmät skeptikot hyväksy akupunktiotakaan kun siellä puhutaan jostain epämääräisistä meridiaaneista, joita ei tieteessä tunneta.

2 kommenttia:

  1. Tuosta kun vielä laajennat rinkiä, ja kipaiset kauppaan, ostat ja luet Hyvä ja paha sisu (Olli ja Leila Valtonen), niin saat vielä paremman analyysin eri temperamenteista!

    VastaaPoista
  2. OK. Yritän uskoa. Tilasin tuon mainitsemasi kirjan. Kiitoksia vinkistä. Mutta silti vakuutan, että tuo Myers-Briggs on ihan mahtava juttu. Jos tuo mainitsemasi on lähellekään yhtä hyvä niin hienoa. Ei tuo Myers-Briggskään mikä vaikea ymmärtää ole.

    VastaaPoista