27.5.2009

Norjalaista maahanmuuttohurlumheita

Ruukinmatruuna kirjoitti blogissaan Takkirauta norjalaisesta villakaavusta ja tarkoitti siinä monien islamilaisten naisiltaan vaatimaa päähuivia eli hijabia.

Norjassa on ilmennyt tuore tapaus jossa kahdelle sikäläisen peruskoulun ekaluokkalaiselle kuusivuotiaalle norjalaissyntyiselle pikkutytölle on koulun puolesta tarjottu mahdollisuutta verhoutua hijabiin. Koulun vararehtorin mukaan kyse oli vain "eleestä".

Mielenkiintoista on, että norjalainen ihmisoikeusjärjestökin, Human Rights Service on ollut huolissaan tapauksesta. Haluaisin nähdä milloin joku suomalainen Ihmisoikeusliitto tai naisasialiike julkaisisi huolenaiheensa jostain vastaavasta. Meillähän huoli tuollaisesta menisi varmaan heti mediassa rasismi tai muukalaisviha nimikkeen alle ja tuomittaisiin laajasti huolestuttavana maahanmuuttajavastaisuutenakin. Pitäisihän tasa-arvon ja sallivuuden nimissä jokaisella luterilaisella tai kirkkoon kuulumattomalla pikkutytölläkin olla oikeus pukeutua sievään hijabiin ja verhota siveetön naisolemuksensa jo 6-vuotiaana. Ettei vain houkuttelisi ketään aikuista miestä pedofiliaan.

Tuossa tapauksessahan kysymys lienee ollut "vain hyvästä tarkoituksesta". Ettei koulunsa aloittavien muutamien norjalaisten pikkutyttöjen tarvitsisi kokea erilaisuutta kun ympärillä 95% oppilaista on maahanmuuttajataustaisia ja kaikki muut pikkutytöt islamia tunnustavien vanhempiensa pakottamina käyttävät hijabia.

Minusta koulun ainakin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, joihin luen Norjankin, pitäisi kasvattaa hyväksymään sekä omaa että muiden erilaisuutta eikä edesauttaa päinvastaista kehitystä.

Ainakin minun tietojeni mukaan Norjassa maahanmuuttaja-asiat tuntuvat hyvin samankaltaisilta kuin Suomessakin.

Olen kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin täällä blogissa.

Tulee mieleen aikoinaan ulkomailla lanseerattu käsite Finnlandisierung jossa kumarrettiin itään ja vaiettiin "oikeissa asioissa". Olisikohan tämä nimeltään Islamisierung - ja kumarrus Afganistaniin, Irakiin, Iraniin ja Somaliaa päin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti