11.6.2012

Halla-ahon tuomio Korkeimmassa oikeudessa

Meille Suomeen on jo pesiytynyt käytäntö, että jos on kovin epäselvää pitäisikö ylipäänsä tuomita annetaan hyvin lievä tuomio ikään kuin varoitukseksi. Niin näyttää tässäkin tapauksessa käyneen.

En voi ymmärtää tuomiossa mitään tolkkua. Kirjoitin yli 3 vuotta sitten syytteestä. Kirjoituksessa viittaan Iranin ajatollah Khomeinin kirjoituksiin alaikäisten hyväksikäytöstä. Ensimmäisen kirjoitukseni islamilaisesta fundamentalismista kirjoitin vajaa 4 vuotta sitten. En voi ymmärtää että siinä yhteydessä viittaaminen pedofiliaan olisi vihakirjoitusta. Eikä syytetä ketään yksilöä tai kansanryhmää pedofiliasta vaan ihmetellään erästä pedofilian hyväksyvää uskonnollista suuntausta. 

Syytteen ja tuomion toinen kohta liittyi ihmettelyyn kaksoistandardeista. Ja Halla-ahon nyt tuomittuun kirjoitukseen oli lainattu esimerkiksi sanomalehden (muistaakseni Oulun Kalevassa) kirjoitus jossa halvennettiin suomalaisten juoma- ja tappotapoja. Oulun Kalevassa kirjoitus jossa haukkumisen kohde oli suomalaiset ei aiheuttanut mitään poliisi- tai syytetoimenpiteitä. Halla-aho korvasi täysin identtiseen virkkeeseen kansallisuuden suomalainen kansallisuudella somalialainen ehkä hiukan ärsyttäen otsikoiden täkyksi syyttäjä Mika Illmanille. Illmanhan oli rakentanut väitöskirjaansa varten erilaisia oikeudellisia konstruktioita liittyen ksenofobiaan, rasismiin ja vihakirjoitteluun.

Nyt minulle selvisikin mistä Halla-aho oikeasti tuomittiin. Luin Hufvudstadsbladetista Mika Illmanin lausunnon Halla-ahon tuomiosta.

Lainaan tähän hyvin kuvaavan lauseen lehtihaastattelusta:

'Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva'

Vapaasti suomentaen:

'On hyvä että laintulkitsijat ovat saaneet ennakkopäätöksen. Korkein oikeus on vetänyt rajan joka osoittaa miten pitkälle sillä joka arvostelee vallanpitäjiä on oikeus provosoida ja liioitella.'

Siis mitä häh? Kyse ei olekaan muslimien uskonnollisten käsitysten ja jonkun kansanryhmän suojelemisesta vaan vallanpitäjien arvovallan suojelusta.

Samassa HBL:n kirjoituksessa lausuukin eduskunnan kristillisdemokraattien ryhmänjohtaja Peter Östman aika selkeästi minkälainen kaksoisstandardi meillä on nyt KKO:n toimesta vahvistettu:

'Kristdemokraternas gruppordförande Peter Östman säger att det är intressant att man i Finland kan dömas för hets mot islam samtidigt som det tillåts en ganska hätsk debatt om de kristna.'

Ja taas vapaasti suomentaen:

'Kristillisdemokraattien ryhmänjohtaja Peter Östman sanoo, että on mielenkiintoista, että Suomessa voidaan tuomita kiihotuksesta islamia vastaan samaan aikaan kuin sallitaan aika vihamielinen debatti kristityistä'.

Nyt voi vaan kysyä onko vika huonossa laissa vai KKO:n tulkinnassa? Mutta mitään järkeä tässä tuomiossa ei ole.

13 kommenttia:

  1. Tuon tuomion myötä itseltäni katosi täysin luottamus Suomen oikeusjärjestelmään.

    R.I.P. George Orwell.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi: Jos sait 'lapsenuskosi' noinkin kauan säilytettyä niin hienoa. Minulta se luottamus hävisi noin neljännesvuosisata sitten.

      Poista
    2. Pitää täsmentää. Ei minulta luottamus oikeusjärjestykseen mennyt. Se on edelleenkin yllättävän toimiva. Mutta poliisi-, syyttäjä- ja tuomioistuinlaitokseen on pesiytynyt melkoinen määrä vallankäyttäjiä joita käytännössä kukaan ei enää valvo. Ja riippumattomat tuomarit uskovat olevansa julkisen vallan etuja valvomassa eikä puolustamassa kansalaisia julkisen vallan mielivaltaa vastaan. Ja ne joiden pitäisi viran puolesta valvoa laillista menoa kuten oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen eivät käytännössä ole tehneet enää moneen vuosikymmeneen mitään vääryyksiin ja mielivaltaan syyllistyvien saattamiseksi edesvastuuseen.

      Toimin erään kansalaisjärjestön puheenjohtajana muutaman vuoden 1980-90 luvun vaihteessa. Yhdistys halusi palauttaa takaisin kansalaisten oikeusturvan. Monet jäsenistämme halusivat milloin mitäkin hyvää asiaa. Kuka jäsenistä halusi taistelua ydinvoimaa vastaan ja sitten taas joku halusi taistelua ydinvoiman puolesta. Monet uskoivat että vika oli meidän laeissamme.

      Minä kiteytin tilanteen hyvin yksikertaiseksi. Meidän lainsäädäntömme oli ihan hyvää kunhan sitä vain noudatetaan. Ja määrittelin tavoitteeksemme huolehtia, että voimassa olevia lakeja aletaan noudattamaan tinkimättömästi.

      Pitkän ajan seurannassa olen kuitenkin valittaen havainnut, että lainsäädäntömme kehittyy koko ajan huonompaan suuntaan kaikenlaisten virkamiesten valtaa ollaan koko ajan aste asteelta lisäämässä ja tavallisen kansalaisen oikeudet ja vapaudet kapenevat vuorostaan samassa tahdissa. Selityksenä sille on, että lainsäädäntöhankkeita valmistellaan virkamiestyönä ja sitten niitä lakeja on eduskunnassa hyväksymässä melkoinen porukka, joiden siviilityöt ovat olleet julkishallinnossa tai tavalla tai toisella julkisilla varoilla rahoitetuissa järjestöissä. Usein puhutaankin, että eduskunnan suurin puolue on kuntapuolue.

      Poista
  2. Igor, kolmijaon ongelma on se, etta oikeuslaitos jaa ilman valvontaa. Edi=uskunta ei voi sita valvoa, koska se rikkoisi kolmijakoa.
    Tuomarit ovat myos immuuneja potkuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetki, oletko sinäkin Tomi harhan vallassa ettei tuomareita voi kukaan valvoa? Että se olisi joku vallan kolmijako-opin tunnusmerkki? Että he ovat kuin jumalia Olympos vuorella?

      Tuomari voidaan panna syytteeseen tuomioistuimessa ja voidaan tuomioistuimen päätöksellä erottaakin tuomarin virasta. En tuomarit mitään jumalia ole!

      Tuollaista immuniteettikäsitystä yritetään sitkeästi ylläpitää ja elättää ihmisissä käsitystä ettei tuomareita kukaan voi valvoa. Että se olisi jotenkin osoitus tuomioistuinlaitoksen ja istuvien tuomareiden riippumattomuudesta. Olen minä kuullut jopa sellaistakin selitystä esitettävän että tuomarit olisivat jopa täysin erottamattomia. Kyllä voidaan jos halutaan!

      Eri asia on sitten saadaanko tuomaria tuomittua kollegoiden toimesta. Mutta sekin on varmaan kiinni sekä asiasta että toimijasta.

      Poista
    2. Tarkoitin, etta oikeusjarjestelman ulkopuolista valvontaa ei ole.
      Tietenkin oikeus valvoo itseaan.

      Poista
  3. Eikö ole vähän ongelmallista ajatella että Mika Illman olisi kompetentti sanomaan tuomion motiiveista enempää kuin rivikansalainen? Nähdäkseni Illmanilla ei ole mitään erikoisempaa puheoikeutta tässä asiassa koska hän ei ole Korkeimman oikeuden tuomari. Illman ei ole tässä asiassa oikea asiantuntija. Luulisi Igorin (66v) tietävän että kyllä maailmaan puhetta riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä ota kantaa onko syyttäjä Mika Illman kompetentti vai ei lausumaan tuomiosta mitään. Mutta kyllä hän on aika tärkeässä asemassa vihapuhetta koskettelevan väitöskirjansa ja sen avulla saamansa asiantuntija-aseman johdosta. Ja onpahan ainakin itse katsonut asiakseen lausua HBL:lle asiasta.

      Tottahan toki minä olen tähän ikään jo ymmärtänyt että maailmaan mahtuu paljon puhetta ja kirjoitusta ja etteivät kaikki ole samaa mieltä asioista. Mutta arvostan silti avointa debattia.

      Poista
    2. Ehkä en vain jaa samaa pessimismiä oikeuslaitosta kohtaan kuin sinä. Eihän oikeuteen kannata luottaa, virheitä sattuu vaikka järjestelmä olisi kuinka hyvä. Mutta vaikka virheet ovat todellisia, joskus karkeitakin, niin eivät ne sentään systemaattisia ole.

      Olen kerran ollut käräjillä ja asia päättyi minun kannaltani hyvin. Joku vääräleuka voisi tietysti väittää, että tämähän se vasta osoittaa järjestelmän systemaattisen viallisuuden.

      Poista
    3. Minä en tarkoita virheitä vaan järjestelmällistä vääristymää. Virheethän on yksinkertaista kun ne voi - jos halutaan - korjata. Mutta kysynkin: korjataanko? Ja jos ei korjata niin miksi ei?

      Normaalisti tuomioistuimet toimivat yleensä ihan kohtalaisesti. Ei me missään banaanitasavallassa eletä.

      Järjestelmällinen vääristymä tulee esiin vasta kun vastakkain poliisissa tai tuomioistuimessa on virkamies ja tavallinen kansalainen. Tavallinen kansalainen on minun kokemukseni mukaan melkein aina predestinoitu häviämään. Jos olet isokenkäinen tai sinulla on huippuasianajaja muuttuu tilanne ja voimatasapaino.

      Sinä katsot minua vaivaavan pessimismin. Minä katson olevani vain realisti.

      Poista
  4. Nyt kun on tällainen prejudikaatti saatu, olisi syytä testata sen toimivuutta vaikkapa alkamalla vaatia lailliseen edesvastuuseen Jeesusta, raamattua, kristinuskoa sekä sen eri lahkoja (esim. vanhoillislestadiolaisuutta) halventavat vihapuhujat ja -kirjoittajat; varmaan saataisiin tuomiolle satoja kirjoittajia. Eduskunnassakin on käsittääkseni sopivia henkilöitä testaamaan saatua ennakkopäätöstä kristinuskon kannalta. Vai koskiko prejudikaatti AINOASTAAN ISLAMIA JA MUHAMMEDIA?

    Entä olisiko Suomi kristinuskonvastaisten vihakirjoitusten juurimisen jälkeen yhtään nykyistä parempi maa ja paikka asua? Ehkä kuitenkin jonkin verran tasapuolisempi ja valtaväestöä syrjimättömämpi. Mutta silti: onko nykymaailmassa eduskunnan tehtävä säätää lakeja ja oikeuslaitoksen ratkaista juttuja, jotka koskevat jumaluusopillisia asioita? Halla-ahon äsken saama tuomio edustaa tässä mielessä täysin keski-aikaista ajattelutapaa.

    Pelottaa pelkkä ajatuskin, että ollaanko äskettäin valmistuneella syyttäjien ohjeistuksella vihapuheista sekä Halla-ahon prejudikaatilla luomassa maahamme jotain Noitavasaran (Malleus maleficarum, http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavasara) kaltaista syyttäjiä ja oikeuslaitosta ohjaavaa vihapuherikollisten etsintä- ja rangaisstuskaanonia?

    VastaaPoista
  5. 'Kristillisdemokraattien ryhmänjohtaja Peter Östman sanoo, että on mielenkiintoista, että Suomessa voidaan tuomita kiihotuksesta islamia vastaan samaan aikaan kuin sallitaan aika vihamielinen debatti kristityistä'.

    Kuten sanoin Takkiraudan vastaavassa kirjoituksessa: kulttuurimarxismi in action.
    Kulttuurimarxismissa sallitaan kaikki muu kulttuuri paitsi kristillis-tyypillinen.

    Useimmat KKO:n nykyjäsenet ovat opiskelleet ja/tai astuneet työelämään sosialismin kultaisella 1970-luvulla.

    VastaaPoista
  6. Keskustelu on vellonut ihan kuumana. Käsittämättömän moni oikeus"oppinut" tuomitsee, että Halla-aho on lausunut pitävänsä tuomiota vääränä. Omassa asiassaan.

    Professori Jyrki Virolainen sentään muistaa taannoisen oikeusministeri Koskisen lausunnot kun hän syyttömyysolettamaa rikkoen piti toisten ihmisten saamaa vapauttavaa tuomiota vääränä. Ja hän oli lausumaa antaessaan sentään oikeusministeri. Ja josta lausumasta valtio joutui myöhemmin maksamaan uhrille vahingonkorvaukset.

    Ja mitenkäs oikeusoppineet ovat muistelleet tasavallan presidentti Tarja Halosen ja KHO presidentin Pekka Hallbergin ulostuloa kun he ns mummojutussa moittivat KHO:n lainvoimaista maastakarkotuspäätöstä vääräksi. Ei mitenkään. Nämä tahothan poliisiylijohtajan avittamina suorastaan kehottivat julkisesti ettei toimeenpanovallan pitäisi panna tuollaisia vääriä päätöksiä ollenkaan täytäntöön. Ei Halla-aho sentään ole kehottanut ketään lainrikkomiseen.

    Surullista on myös kova hinku saada ihmiset nöyrinä vaikenemaan.

    Irvokasta on kun oikeusoppineet kertovat että tuomioihin saisivat kansanedustajat puuttua vain yleisellä tasolla. Törmäsin tuohon argumenttiin vuosien varrella kun edustamani kansalaisjärjestö esitti esimerkkejä vääristä tuomioista. Kun sitten esitimme tuomioiden epäkohtia yleisellä tasolla vaadittiin konkretiaa. No mikä olisi parempaa konkretiaa kuin esimerkit. Suo siellä vetelä täällä.

    Eräs tuttavani löysikin hyvän analogian: Julkisuus käyttäytyy kuin koulukiusaajat kun se käsittelee perussuomalaisia.

    Lueskelin äsken ihan ajan kuluksi kansanedustaja, fil.tri Jussi Halla-ahon Scripta-blogia 'Kirjoituksia uppoavasta lännestä' http://www.halla-aho.com/scripta/ . Voi miten loistavaa sanan säilää siellä olikin. Luin uudelleen muutaman kymmenen juttua ja hekottelin ihan hulvattomasti kirjoitusten sarkasmille. Tuosta sarkasmistahan on tullut se aihe mitä aivan tahallaan viherpunaiset toimittajat haluavat ymmärtää väärin.

    Pitää toivoa Jussi Halla-aholle ja Perussuomalaisten puheenjohtajalle Timo Soinille voimia.

    VastaaPoista