10.12.2012

Eläkeiän nosto tai työuran pidentäminen

Olen alkanut ihmetellä miksi ihmeessä tuosta eläkeiän nostosta koko ajan kohutaan jotenkin siihen tyyliin, että meillä ei ole varaa pitää nykyistä eläketurvaa ellei eläköitymisikää nosteta huomattavasti.

Syyt miksi tätä ihmettelen ovat seuraavanlaiset.

Ensinnä meidän eläkkeitä ei makseta valtion eikä kuntien varoista. Ne maksetaan korvamerkitystä tarkoitusvarallisuudesta, josta suuri osa tulee tällä hetkellä eläkkeiden  juoksevasta maksutulosta. Suomalaisen eläkejärjestelmän jättimäiset eläkerahastot kasvavat edelleen. Ymmärrän, että tätä juoksevaa maksutuloa saadaan vain työssä käyviltä ja siksi tuntuu tärkeältä pitää työssäkäyvien määrä korkeana, ettei eläkerahastoja tarvitsisi ryhtyä purkamaan.

Miksei työeläkerahastoja voitaisi ainakin osittain purkaa? Nehän on tarkoitettu eläkkeisiin eikä mihinkään valtion velkojen maksuun? Olen kirjoittanut eläkerahastojen hallinnoijien vallasta. Sehän vähensisi tietenkin jos rahastot pienenisivät.

Työuran pidentämistä on perusteltu eliniän pidentymisellä ja siksi eläkevuosia on saatava vähemmiksi. Tämä peruste onkin mielenkiintoinen. Tuo keskimääräisen eliniän pidentyminen otettiin eläkejärjestelmässämme huomioon  jo vuosia sitten tuomalla järjestelmään mukaan eliniän odotteen korjauskerroin, joka pienentää eläkkeiden suuruutta sitä myöten kuin eliniät odotteet pidentyvät. Tyhmä kysymykseni onkin, onko tarkoitus että keskimääräisen eliniän kasvu otetaan huomioon kahdella tavalla. Ensin alennetaan eläkkeitä jo käytössä olevalla eliniän odotekertoimella ja sen lisäksi eläkkeen alkua viivästetään muutamalla vuodella nyt puheenaiheena olevilla suunnitelmilla. Molemmat keinot suosivat naisia voimakkaasti miesten kustannuksella.

Tutkailin tässä menneellä viikolla erään keski-ikäisen henkilön vakuutusyhtiöltä saamia eläkelaskelmia. Siinä oli esitetty eläkkeen taso kolmena eri vaihtoehtona eli eläköityessä 63, 65 ja 68 vuotiaana. Olin hyvin yllättynyt suuresta vaihtelurajasta. Tuossa jälkimmäisessä 68 vuoden iässä oli eläke melkein 30% korkeampi kuin 63 vuotiaana. Ja tämä kaikki oli nykysäännöillä! Mitenkä paljon vielä pitäisi puristaa irti eläkeikäisistä?         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti