Lähipiirin muistoja

Hankin ruokaostoksilla Lidlissä käydessäni maanantaina heräteostona 40€ maksavan dia/negatiiviskannerin. Minulla on ennestään laadukas Canonin iso pöytäskanneri, jossa on erilliset dia- ja filmipidikkeet.

Mutta filmien ja diojen digitointi on yllättävän hidasta puuhaa. Olen kokeillut kun nimenomaan sitä varten aikoinaan tuon Canonin skannerin hankin. Oli minulla silloinkin vanha suhteellisen laadukas skanneri, millä pystyi hyvin skannaamaan asiakirjat, paperiset valokuvat yms. Mutta ei ollut saatavissa mitään dia- ja filmipidikkeitä. Negatiivien skannaus oli yhtä tuskaisaa käsityötä. Sama koski diojen skannausta. Tosi hidasta.

Tällä uudella halpisskannerilla oli diojen skannaus tosi nopeaa puuhaa. Muutama sekunti per dia eikä jälkeä voinut suuremmin moittia.

Isosiskoni kuolemasta tuli eilen kuluneeksi viisi vuotta. Hän oli 8 vuotta minua vanhempi. Ja oli kuollessaan melkein 73 vuotias. En löytänyt heti mitään kuvaa hänestä, joten pitää muistella vain sanallisesti häntä. Molempien vanhempiemme kuoltua pidimme aikaisempaa enemmän yhteyttä toisiimme. Voi miten kaipaan niitä tapaamisia kun istuimme siskoni keittiössä kahvilla tarinoimassa ja muistelemassa vanhempiamme. Minä kävin yleensä hänen luonaan kun ajoin autolla ja liikkuminen oli vaivattomampaa.

Olimme vanhemmillemme kiitollisia. Kyllä me olimme saaneet ihan hyvät eväät lapsuuden kodistamme. Erikoisin yhteisistä eväistämme oli, että emme kumpikaan ainakaan omasta mielestämme poteneet meillä Suomessa niin yleistä kansantautia eli kateutta, vaikka olimme mekin juuriltamme puoliksi hämäläisiä.

Olen joskus miettinyt mistä tuollainen kateuden puute voisi johtua. Olisihan meilläkin molemmilla ollut vaikka kuinka paljon aihetta kokea kateutta kun ympärillämme oli meitä paremmin menestyneitä ihmisiä vaikka kuinka paljon. Hypoteesini onkin, että saimme jonkinlaisen perusturvallisuuden kotonamme kun saimme riittävästi rakkautta ja huolenpitoa. Se oli kyllä äitimme ansiota sillä hän oli lämminsydäminen leijonaemo lapsilleen (ja lapsenlapsillekin!!!!). Meillä oli varmuus, että milloin tahansa ja mitä tahansa tehtyämme olisimme rakkaita lapsia äidillemme. Isämme oli enemmän tunteensa hallitseva ja hillitsevä, ehkä jopa välillä hiukan etäinen insinööri-älykkö. Kyllä häneltäkin tunsin saaneeni paljon eväitä elämääni mutta ne olivat erilaiset kuin äidiltä saadut.

Laitan tähän uudella diaskannerilla digitoimani valokuvan äidistäni 60 v iässä. Isä otti sen rakastamasta vaimostaan eli äidistämme pohjois-Italiassa Lago di Ledro järven rannalla. Isä rakasti matkustamista ja erityisen hyvin hän viihtyi pohjois-Italian järvialueella, missä kesäaikaankin oli miellyttävän leuto ilmasto ja kaunis luonto. Ja hyviä ravintoloita. Äiti olisi viihtynyt kesämökillä puutarhahommissa, mutta seurasi kiltisti isääni, joka oli vanhanaikainen perheenpää, jonka sana oli perheen laki.

Kuva on aika isokokoinen kun ihan demosyistä skannasin sen skannerin parhaalla resoluutiolla. Lopputulos on minua tyydyttävä. Arkistossani on iso määrä dioja ja niiden skannaukselle on kaikkein tärkeintä ettei kuvaa kohden tärväydy muutamaa sekuntia pidempää aikaa.