5.8.2015

Autorakkauteni 1950-luvulta lähtien


Kiireitä on pidellyt ja erilaiset krempat vaivanneet. Itse asiassa olen sairastellut enemmän tai vähemmän koko alkuvuoden. Kerron myöhemmin hiukan lisää jonkin verran kokemuksia ajatellen myös tulevaa sote-uudistusta. Mutta kerään nyt voimia kun pääsin eilen vasta 2 viikon sairaalareissusta kotiin, jonka reissun aikana poistettiin elimistöstäni ylimääräistä kertynyttä nestettä noin 20 kg (eli melkein 1,5 kg/vrk) mm sydämen vakavan vajaatoiminnan vuoksi. Odotan nyt vielä erikoismallista sydämen tahdistinta, jonka on luvattu asentaa noin  yhden kuukauden sisällä viimeistään.

Tuli juhannuksena juhlittua 70-vuotispäiviäni. Ja minulla oli ilo saada kaikki 5 lastani samalla kertaa juhlapöydän ääreen. Kymmenen vuotta aiemmin oli yksi poissa työesteiden vuoksi. 

Muistelin isäni ekaa autoa 1950 luvun alussa. Aluksi hän oli ajatellut halvempaa mottoripyörää mutta läheiset naiset pelkäsivät turvallisuutta ja viereinen mökkinaapurimme pankinjohtaja sanoi, että saathan sinä lainaa pankista hanketta varten. Ja samaa kun maksat sitä joitakin vuosia niin pääset siitä jo senkin aikaa nauttimaan. Tarkkana miehenä isäni kun oli sitä mieltä, että ei sitå velaksi mitään osteta (vaikka itse työpaikan lainarahoilla velaksi opiskelikin insinööriksi!).

Kaupasta sai vapaasti vain ns itä-autoja. Isäni päätyi itäsaksalaiseen peltikoriseen IFA F9 henkilöautoon, joka oli rakennettu ennen sotia valmistetun DKW speksien mukaan ja sen itään jääneellä tehtaalla.

Minuun se auto teki kaikista omituisuuksista, prutkutusäänistä ja öljysekoitusbensan lemusta huolimatta kuitenkin aika sympaattinen kuva. Olin itsekin aikeissa joskus ostaa tuon seuraajamallin Wartburgin 1980 luvulla. Kun Wartburg tuli markkinoille se oli aika kaunis ja linjakas, mutta silloin minulla ei ollut ajokorttia.

Myöhempi malli ei ollut enää niin kaunis vaikka siinä oli kaikki minuun pikkupoikana tehneet hyvät jutut mukana, kuten esimerkiksi vapaakytkin.
Eikä sitä enää rakennettu kun hankin ajokortin 40-vuotislahjaksi itselleni. Ja suuri autorakkauteni oli ehtinyt sekin muuttua kun maailman markkinoille tuli mullistava Citroen DS

Kaasunestejousitus oli ihanan ranskalaisen pehmeä ja siksi ostinkin ensimmäiseksi autokseni erikoisen Citroen GS:n.

Rättisitikka oli liian pieni pitkille matkoille ja tuo iso ihana jumalatar DS oli korvattu uudella lähes yhtä ihanalla Citroen CX:llä

Vasta Audi Quattron tulo markkinoille sai hiukan päätäni kääntymään mikä auto on maantiellä ajo-ominaisuuksiltaa paras. Mutta se meni totaalisesti budjettini ulkopuolelle.

Mutta historiallinen katsaus suurin autorakkauksiini on muuttunut prosaalliseksi "tankilla", pikku-Volvolla ajeluksi. Hyvä luotettava perusauto. Pelkkä tarkoituksenmukainen tunteita herättämätön kulkuväline. Eläkeläiselle sopiva.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut synttäreistä ja pahoittelut sairasteluistasi. Ikävä kuulla, todellakin.

    Mulla ei oikein ole koskaan ollut lempiautoa ja edelleen jaan autot käyttöautoihin ja harrastepeleihin. Käyttöautoissa ei mielestäni ole mitään merkitystä merkillä tai mallilla. Jos auto on uusi ja sillä ajetaan kolme vuotta, vain status-perusteet ratkaisevat valinnan. Minulle kun autolla ei ole merkitystä henkiseen hyvinvointiini, pidän tärkeimpänä ominaisuutena hintaa. Ymmärrän hyvin ja lähipiirissänikin on ihmisiä, jotka ajattelevat toisin. Heille uusi, hieno auto on mökkeilyyn tai harrastukseen verrattavissa oleva rahareikä.

    Harrasteautot ovat sitten toinen juttu, ja niitä on mukava aina nähdä kesäisin liikenteessä. Niissäkin yhtä sympaattisia ovat vanhat venäläiset mosset, ranskalaiset citikat ja amerikkalaiset cadillacit. Olen kaikkiruokainen vaikka nautinkin suurista moottoreista ja voimasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Mulle oli autot pitkään mies- ja naispuolisia. Se suuri rakkauteni Citroen DS (Jumalatar) oli ehdottomasti nainen. Mutta nykyään ei autossa ole enää muuta tärkeää kuin että se on luotettava ja turvallinen kuten sinäkin KT. Sitikan kaasu.-nestejousituksen pehmeys oli kyllä ikimuistettava vieläkin - siksi Mersu ja Rolls Roycekin sitä lisensioivat. Olen oppinut, että rakkaus voi olla petollinen ;) Valokuvauksessakin kantelin vuosikaupalla kaikenlaista roinaa mukana kunnes (ennen digiaikaa) päädyin tupakka-askin kokoiseen kinofilmikoon Minoxiin. Täytti 99% valokuvaustarpeet ja helppo pitää lähes aina mukana.

      Poista